Tänään piipahdettiin taas hallilla, ohjelmassa yksittäisten esteiden oikeaoppinen suorittaminen. Kuvitella vois, että tämä sisältyisi ekan vuoden opintoihin, mutta näemmä ei.

Aidan kanssa huomasin suunnilleen kuukaus takaperin, että sillä raukalla ei ihan oikeasti ole harmainta aavistusta siitä miten puomi suoritetaan. Mä väittäisin että sillä on ehkä joskus ollut, mut en mene vannomaan. Ongelmakohtahan on ylläri ylläri, se loppupää ;) Sitä on sitten lähdetty puuhastelemaan ihan namin kanssa, lelun kanssa, siivekkeiden kanssa, kokonaisena esteenä, alasmenopätkälle nostamalla, kierrättämällä niin että hyppää siihen itse, ja mitähän vielä. Yllättäen, kun nami on oikeassa paikassa, osuu koirakin oikeaan paikkaan. Ihan sattumalta siihen namin läheisyyteen. Mut eihän se sitten taas johda mihinkään, koska yksi päästä löytyvä herne kykenee keskittymään vain yhteen asiaan samaan aikaan: herne+nami, jättää itse sijainnin ilman hernettä. Tänään yhtäkkiä otettiin huima harppaus matkalla kohti Täydellisiä Kontakteja. Kontaktin jälkeen putki suorana ja lyhyenä, ja ensin lelu siinä välissä, seuraavaksi putken jälkeen. Namit tiukasti taskussa, kolmen lukon takana. Jotenkin Aida onnistui tarjoamaan oikeaa paikkaa, vaikkakin hitaasti ja epäröiden, ja mä en just tällä kerralla mennyt hätäilemään ja sähläämään ("auttamaan") väliin. Kun joutui itse tekemään ajatustyön ja onnistui, joku selvästi kolahti. Heureka! Ja lämpimiä terveisiä Mäntsälän suuntaan Hannalle! Pitkät on ohjaajan piuhat, mutta tarpeeks kun antaa aikaa, voi jotain mennä perillekin ;) Ja kun sai varmuutta, jäi kyselykin pois - tiesi mihin mennä, ja meni. Vauhtia tehdään lisää sitten kun tämä on selkäytimessä. Tarpeellisen toistomäärän jälkeen tajusin lopettaa niin kauan kun meni hyvin. Monta ihmettä siis osui samalle treenikerralle. Vähän piti sitten välillä tehdä vaihteluksi aata (sen se osaa, ei epäilystäkään) ja keinua, niissä ei ihmeitä. Keinulla tehtiin vähän haastavampia kulmia, leikkauksia, persjättöjä, jne, ei ongelmia.

Dian päivän (,viikon, kuukauden) teemana oli keinu. Ja hyvä fiilis jäi siitäkin! Tukisiiveke oli niin pitkällä kuin saa, eikä mitään ongelmaa. Jihaa! Seuraavaksi täytyy siis kaivaa käyttöön muut apuvälineet. Pöydät havaitsin jokin aika sitten hankaliksi, mutta eiköhän sieltä röykkiöistä jotain löydy. Sivussa tehtiin vähän aata ja puomia, ei ongelmaa niissä. Tai jos ihan rehellinen haluaa olla, niin puomin viimeinen askel on enemmän hiipivä kun tarttis olla, ehkä tää on se ensiaskel kohti Aidan tilannetta. Oli miten oli, tyytyväinen olin, vaikka kaukana ollaankin Ziki-siskon mestarisuorituksista.

Suht tolkussa vaiheessa suoriuduin hallista ulos, kaikille jäi hyvä fiilis ja onnistumiset päällimmäisiks, eikä hermot menneet kertaakaan (harvinaista herkkua viime aikoina). Lisää tällaisia! :)