Sunnuntain Hyvinkäällä siis Dialla 2 starttia, samoin Sarpalla. Aida ja Esso jäivät talonvahdeiksi, reippaat pienet.

Dian ekalle radalle sain tsempattua - pää pysyi suht kasassa, samoin ohjaus. Pikku kauneusvirhe suunnitelmassa, kun omissa kuvitelmissani näin Dian kauniisti seisahtuvan puomille mutta hitot se mitään seisahdu kisoissa. Valsaamaan ei siis ehtinyt, joten kohta meni sylkkäri-vastainen-käännös väärälle esteelle-korjaus oikeaan suuntaan -tekniikalla. Nopea nolla tehtiin kuitenkin vaikka joku tovi sähläykseen menikin :) Täytyy kyllä tunnustaa että puomin alastulo meni niin rimaa hipoen, että ei kyllä varmaan monella millillä kontaktin raja ylittynyt... Johan se sitten kosahtikin seuraavalla radalla. En mä tiedä oisiko siitäkään virhettä tullut, mutta vaikka esteitä oli jäljellä enää pari, lopetettiin rata siihen. Jotain rajaa. Päätökseen vaikutti kyllä sekin, että ainakin vitonen (ellei enemmän tai peräti hylly) oli jo alla. Mitenhän sitä sais kasvatettua itselleen selkärangan ja jatkossa vaatisi että ne kontaktit otetaan samalla lailla kuin treeneissä, vaikka puhdasta rataa tehtäisiinkin? No, tätä ehtii miettiä agiratakisatauon aikana. Ehkä episten kautta uuteen nousuun ;) Se rima muuten tuli aika "yllättävästä" kohdasta, ekaan rataan peilaten. Jälleen kerran omissa kuvitelmissani näin koiran kauniisti pysähtyvän, tällä kertaa Aalle. Eihän se mitään pysähtynyt. Enkä mä mitään ehtinyt valssaamaan. Jep.

Saran radat oli osittain viihdyttäviä kansalle, osittain ehkä lähinnä myötähäpeää herättäviä. Tapasin reissussa uuden persoonan, kisa-Saran joka ei sitten toimikaan ihan samalla lailla kuin vanha tuttu treeni-Sara. Mutta jos lähdettäis kuitenkin plussista liikkeelle. Molemmissa lähdöissä pysyi hievahtamatta, loistavaa! Ekalla radalla teki kauniin puomin, niin kauniin että ihan häkeltyi :) Tokalla sitten ekaa fiilistellen en käskyttänyt, ja (arvaako kukaan...) hitot se mitään pysähtynyt. Niin. Tuli kuitenkin kauniisti alas asti toisin kuin Dia. Plussaa on ehdottomasti myös se, että luki kauniisti ohjausta silloin kun sitä oli tarjolla. Ja intoa ja vauhtia riitti, mut sitä ei kai tartte mainita erikseen. Ihana Sarppa :) Itse asiassa Saran tekemisessä ei kauheasti feelua ollut, peiliin on katsottava. Ekalla radalla keinu osoitti vasemmalle, piti mennä oikealle. Kun en ottanut Saraa mukaan keinulta Sara meni vasemmalle. Aalla en käskyttänyt. Puomin jälkeen tais mennä hyvin :) Tokalla radalla keppien sisäänmeno meni uusiksi. Kauheasti en voinut ohjauksella vaikuttaa, mutta jos en olis luottanut et hoitaa täysin itse, oisin ehkä suunnitellut lähdön erilailla. Pari estettä myöhemmin oli kohta jossa medien estejärjestyksellä olis pitänyt valssata, maxien radalla ei missään tapauksessa. Mietin tätä vielä vikaks ennen lähtöä, ja sinnehän mä kuitenkin valssasin. Ei ollut pelastettavissa se kohta, vaikka Sara parhaansa tekikin. Dian kanssa olis vielä onnistunut, se on tottunut kieppumaan omituisia kuvioita mun jaloissa ja selviämään vielä rimojenkin yli, mutta siinä kaaoksen tilassa ei aivot taipuneet vieraamman koiran tapoihin. Tän mä pistän ehkä sen piikkiin ettei Saran kanssa ole paljon treenattu. Mutta jos rehellisiä ollaan, ei pelasteluita oltais tarvittu, jos en olisi valssaillut siellä missä sitä ei pitänyt tehdä. Ni. Puomin jälkeen sitten meni taas sormi suuhun kun ei jäänytkään nakottamaan paikoilleen.

Se oli ihan selvää, että ("pienestä") jännityksestä tai sitten jostain muusta syystä johtuen ei tilannetaju ollut Saran kanssa päällä. Pieni kämmi johti totaaliseen blackouttiin ja kroppa lamaantui. Omien kanssa melkein joka radalla tulee jotain sählinkiä, jonka on oppinut refleksinä korjaamaan ilman tarvetta miettiä mitä tehdä. Tämä ehkä herättää siihen, että se ohjaus voisi mennä myös oikein alusta loppuun, jolloin näitä pelasteluja ei tarvittaisi omienkaan kanssa. Oisko ideaa? Samoin Saran kanssa huomaa että on tottunut laiskailemaan radalla: tietyn tyyppisissä kohdissa jättää koiran hetkeksi oman onnensa nojaan ja poimii sen sitten taas matkaan seuraavassa räpäyksessä. Sen räpäyksen aikana Sara on jo mennyt, ja itse asiassa samoin Dia. Aiemmin ei vaan ole havahtunut tajuamaan asiaa vaikka onkin tiedostanut että radat menee hyvin kunnes jollain hetkellä homma vain levähtää. Olisiko siis liikaa vaadittu keskittyä koko se huikea 30-40 sekuntia, ihan ilman taukoja?