Kisatauko oli kaunis ajatus, mutta ajatukseksi taisi jäädäkin. Kun ei malta niin ei malta :D Kontaktiprojektia jatketaan kuitenkin siinä sivussa, kyllä se siitä vielä...

Launtai-aamuna klo 7 suunnaksi siis Lieto, ja TSAUn kisat. Tällä kertaa kukamitämissä-pähkäilyn tulos oli sekä Aida että Dia agiradalla ja hyppärillä. Agiradan ois voinut jättää väliin molempien kanssa, sen verran järkyttää touhua oli. Dian kanssa luovutin jo lähdössä, tuloksena hylly kohdasta joka ei pitäis olla vaikea ykköstenkään radalla. Huoh. Aan kontaktin otti suureks ihmetyksekseni hyvin, josta sitten jatkettiin puolihuolimattomalla huiskinnalla puomille. Ei pysähtynyt > ulos radalta. Keinua ei onneks ollut edes tarjolla. Aidan rataa en oikeastaan halua edes ajatella.

Väliin pieni itsensä kokoaminen ja kohti hyppärin haasteita. Dian kanssa radalla aikas mielettömän hyvä fiilis, josta tuloksena nollavoitto, ja AVA-H kello käyntiin. Hyvähyvä! Yksi kaarros valahti omaan makuun vähän pitkäksi, mutta toisaalta oli pussin jälkeen, joten jotain voi ehkä pistää sen piikkiin. Lopussa meinas keskittyminen pettää (kun oli vaan NIIN kivaa), ja myöhästyin valssista. Rataantutustumisessa olin kuitenkin tämän mahdollisuuden ottanut huomioon, joten käyttöön plan B - ontuva takaaleikkaus. Dia pelasti kämmin hienosti, oisko tää nyt sitä kokemuksen mukanaan tuomaa kykyä selvitä vähän heikommallakin ohjauksella? Oli mitä oli, tänne vaan lisää samaa :) En kyllä oikeasti muista koska ois viimeks ollut radalla yhtä hyvä olo. Taisin siellä juostessanikin hihkua ja hihitellä itsekseni :D Vauhtikin tais noista muutamasta kauneusvirheestä huolimatta olla ihan hyvä, 4,89 m/s. Mutta joo, tämän voimin jaksaakin taas muutaman hetken hakata päätä seinään :)

Aidalle hyppäriltä vitonen (rima), muuten ihan mukiinmenevä rata. Tilanteessa jossa molempien kanssa ottaa saman radan, Dia ekana ja Aida tokana, korostuu kyllä se niiden ero. Aidan kanssa huippuratakaan ei tuo samaa fiilistä kuin hyvä rata Dian kanssa. Täysin erilailla on lähdetty koulutuksessa liikkeelle, ja tietysti myös ihan eri iässä Dian aloittaessa agileikit pentuna, ja Aidan tutustuessa lajiin varttuneessa neljän vuoden iässä. Ehkäpä vaikuttaa myös se, että Aida on varmempi ja nollat tulee helpommin, Dian kanssa on toistaiseksi puhdas rata ollut harvinaisempaa herkkua.

Kisoista jatkettiin moikkaamaan Sallaa ja Diivaa ATTn hallille, joka olikin reissun varsinainen syy. Ihana ihana Diiva, on se vaan niin mainio, kauniskin vielä :) Tosi hyvältä näytti myös Diivan meno. Haastavampaa rataa tehdessä näkyi ihan selvästi epävarmuutta etenkin jos palkkaaminen unohtui ohjauskuvioiden mentyä pieleen. 13 kuukauden iässä ei kyllä muuta vielä voi tai saa odottaakaan, ja se pitäisi pitää mielessä. Teknisesti tuo taitaa olla jo nyt valovuoden edellä mun molemmista koirista. Kontaktit oli upeat, vaikka namialustakin unohtui jonkun kerran, ja hyvää oli tietty kaikki muukin. Hienoa työtä on Salla tehnyt :) Treenien toisella puoliskolla sain sijaistaa Sallaa Dian kanssa, sattuipas hyvin. Rata oli ihan hauska, ja meidän päivän anti oli vekkaukset. Niitä kun Dian kanssa tarvittais, ne sen kanssa toimisivat, ja monesti olisivat jopa välttämättömiä. Mutta kun en osaa, niin en suostu tekemään. Enkä edes treenaamaan. Onpa fiksua. No, nyt saatiin alun käännökset niiden avulla tosi siisteiksi, ja samalla vinkkejä siihen miten jatkaa reenausta. Täytyy ottaa tämän viikon ohjelmaan ennenkuin ehtii unohtua. Mutta tärkeää asiaa saatiin tästä irti, kiitos vaan Salla!

Pikaisen kotona kääntymisen jälkeen jatkui päivä (tässä vaiheessa jo ilta) omalla hallilla alkeiskurssivalintojen parissa. Tosi mageita koirakoita oli kyllä paikalla, olo on luottavainen kesän suhteen tämän asian osalta. Yhdentoista aikaan ryhdyttiin sitten Lauran kanssa rakentamaan vielä reenirataa. Emmi teki Sarpan & Stepsun kanssa kontakteja siinä sivussa, ja taas tuli itsellekin uutta inspistä ja motivaatiota. Aidan ja Dian kanssa tajusin jättää radan väliin ja keskittyä lähinnä puomiin. Molemmilla yllättäen itsenäiseen suoritukseen, vauhtiin, ja oikean paikan hakemiseen. Palkkana molemmilla pallo. Aidalle heitin sen muutaman metrin puomista eteenpäin niin että näki, ja päästin puomille. Alussa menin itse mukana vähän päälle puoliväliin niin että etäisyyttä sivusuuntaan oli ehkä sen muutaman metrin. Tosi hyvin haki oikean paikan, ja vauhtia oli joka toistolla enemmän. Great! Dian kanssa pallo vähän matkan päässä siivekkeen takana, ja ekoilla kerroilla nami varmistuksena oikeassa kohdassa, hyvin toimi mutta nami jäi koskemattomaks. Nami siis turhaksi todettuna pois, ja jatkoa pelkällä lelulla. Muutaman toiston jälkeen otin pallon taskuun mutta jätin siivekkeen, ja päästin puomille. Sinne se pinkoi, ja vapautus eteenpäin lentävälle palkalle. Dialla muuten myös vauhti kasvoi joka toistolla. Hieno homma, sen puomi on turhan hidas mun makuun. Noita pitäis hinkata vaan niin paljon, että oikeasti menisi noille jakeluun, ja lisätä häiriöitä (radan osaks ja häiriö ohjaajalta) hommaan, koska niitä kuitenkin on kisatilanteessakin. Mutta tosi hyvin meni, koirat fiiliksissä, ja tajusin lopettaa ajoissa. ...paitsi että Dian kanssa otettiin vielä keppejä. 90 asteen avokulmassa ja lähetys kaukaa, viime viikkoisen Niinu-treenin inspiroimana. Hyvin toimi. Näitä muuten otettiin ATT:lläkin pari toistoa, ja siellä huomas että muutaman kerran joutui ensin käydä merkkaamassa oikean välin, muuten haki kakkosväliin. Tekiskö se heti kun on vieras paikka ja esteet? Sielläkin kyllä toimi sitten muutaman toiston jälkeen. Kyl tää tästä vielä! Periaatteessa koirat osaa ohjaukset. Sitten jos ne vielä oppisivat esteet, tarvittais enää joku joka osaisi ohjata. Eiks 2/3 riittäis? ;)

Kotona yöllä yhden jälkeen, mutta fiilis katossa! Sunnuntaina ansaittu agivapaa (ja tokoakin ihan ministi vaan), mutta josko tänään taas...?