Viikonloppu kului Vantaalla agin SM-koitoksissa. Lähinnä teltassa makuupussiin pakkautuneena kurkkupastilleja imeskellen. Koko viikko meni puolikoomassa teetä juoden, perjantaina sitten uskaltautui ekaa kertaa varsinaisesti ulkoilemaan.

Perjantaina olo olikin hyvä, kun illalla suunnattiin koekäyttämään kisapaikkaa. Dialla oli hyvä päivä, ja kyllä kai osa kunniaa pitää ottaa itellekin, kun ei tuo vielä numeroita osaa kirjaimista puhumattakaan. Hyppäriltä Dialle nolla jolla irtosi voitto 68 koirasta. Väliä tokaan oli muistaakseni se reilu pari sekuntia, not bad ;) Omasta mielestä joku kaarros pääsi vähän valahtamaan, mutta kovasti en saanut tukea tälle väitteelle. Harmi kun ei nuo ikinä tule videolle. Ihan hyvä investointi olis varmaan sellaisen hankinta... Agirata ei mennyt ihan yhtä putkeen. Tuloksena nolla ja sijoitus 10., mutta tyytyväinen en varsinaisesti ollut. Alkuun oli tarkoitus ottaa Dia vastaan ja sylkkärillä kiepauttaa kakkosen siivekkeen ympäri. Olin liian lähellä estettä, ja sylkkäristä jäi se koiran kääntävä osuus väliin, joten yllättäen ampui suoraan väärään suuntaan. Sain sen sitten sieltä kalastettua esteiden välistä takaisin ja kolmosputkeen. Hetkeksi meni pasmat sekaisin ja siitä kiitoksena muutama pitkäksi mennyt kaarros. Tästä eteenpäin nättiä rataa suht loppuun asti. Aan kontakti hieno, keinu ok, oma ohjaus suht kohdillaan. Puomille piti löytää kahden houkuttelevan putken pään välistä, ja tämä vähän jänskätti. Niinun opit mielessä päädyin vekkaamaan vähän edelliselle hypylle, ja antamaan koiralle rauhan etsiä puomi ihan oikeasti ihan itse. Treeneissähän näitä on tehty, mutta kisatilanteessa ei ole kummankaan maltti riittänyt ihan loppuun asti. Aloin käskyttää puomia jo ennen edeltävää hyppyä ja odotin - huipusti pieni kikkarapää teki pienessä mielessään töitä, näki oikein kuinka rattaan pyörivät. Puomin alasmeno hidas mutta ok, ja siitä loppuun.

Aidalle hyppäriltä vitonen, yksi rima tuli alas kun ajauduin vähän turhan lähelle enkä antanut tilaa laskeutua. Näitä meille on alkanut tulla. Liikun "Dia-rytmissä" ja päädyn jyräämään Aidan. Hohhoh. No, vitosella loppuun, ja ihan ok sujuva rata. Agiradalta hidas nolla. Ohjauskuviot melkein samat kuin Dian kanssa, poikkeuksena Dialla keppien jälkeen pakkovalssi-leikkaus aalle mennessä, Aidan kanssa pakkovalssi-valssi. Tasaista varmaa ok rataa.

Lauantai ei lähtenyt käyntiin ollenkaan yhtä kivasti. Valvominen, kisaaminen, ja "kuulumisten vaihto" palauttivat maan pinnalle. Kuume oli palannut, ääntä ei lähtenyt eikä henki kulkenut. Hyvät lähtökohdat meidän joukkueelle, kun Jade oli suunnilleen samassa kunnossa. Aida starttasi joukkueen toisena, pohjalla oli hyl ekalta koiralta. En malttanut keinulla, seurauksena vitonen lentokeinusta. Ihan kuin en olis sen riskiä etukäteen tiedostanut sellaisessa kohdassa. Huoh. Näillä fiiliksillä eteenpäin. Takaakierrossa rima alas. Nää on vaikeita Aidalla, ja taas olin iloisesti edessä. Vikalta putkelta ulos tullessa kiepsahti ensin väärään suuntaan mua etsiessään. Tarkoitus oli kutsua koiraa, vaan eipä tainnut se pihinä paljoa putkeen asti kuulua. Vitonen tästä, mikä edelleen ihmetyttää. Koirista ehkä kolmasosa samassa kohdassa kiepsahti, ihan samalla lailla, vaan eipä käsi noussut juurikaan kenenkään kohdalla. Noh, aivan sama lopputuloksen kannalta. Vikan koiran myötä joukkueen tulokseksi tuli hyl. Vikoja ratoja en ehtinyt nähdä, pakko oli luovuttaa ja lähteä pelastamaan se mitä terveydestä oli pelastettavissa.

Sunnuntaina yksilöt. Dia starttasi mun tytöistä ekana. Alku hyvää, sitten puolivälin kieppeillä - yllätys yllätys - herpaantui ohjaaminen. Yhden käännöksen ohjasin huolimattomasti, ja sen tuo sitten luki leikkaukseksi. Tämä on tällä hetkellä meidän ykkösongelma, joka tiedostettiin muutama kuukausi sitten. On hanskassa jos muistan ohjata selvästi, mutta jos en, tulee just näitä. Sain ongittua Dian takaisin, mutta kuitti tuli seuraavan riman muodossa. Tuloksena siis vitonen, ja extrakiemurasta huolimatta hyvä aika. Nopein vitonen ei paljoa lohduta, jos niitä nollan saaneitakin on. Ni. Ottaa päähän, paljon, mutta ihan voi peiliin katsoa. Ja sitten vähän hakata seinään sitä peilistä näkyvää päätä. Jäähdyttelyn kautta telttaan päikkäreille ja päätä nollaamaan. Aidan kanssa perus-ok nolla. Ei huikea, muttei huonokaan. Yksi rima kolahti, samoin hipaisi mun mielestä muurin palikoita, mutta nolla mikä nolla. Finaaliin lähdettiin sijalta 39. Rata ei tutustuessa tuntunut millään muotoa mukavalta, en tiedä johtuiko hermoista vai mistä. Keppien jälkeinen este huolestutti paljon, melkein identtinen kohta oli treeneissä kuukautta aiemmin. Kerta toisensa jälkeen Aidan irtosi hypyn taakse vaikka päällä seisoi. Ainoa joka treeneissä toimi oli leikkaus, mutta siihen oli kisaradan kulma just piirun verran väärä. Lähdin sitten treenien epäonnistumisista huolimatta valssaamaan, tökerösti. Tämä ok, mutta seuraavasta (sarjaesteen B:stä ohi). Hanskat oli jo liki tiskissä mutta lähdettiin vielä korjaamaan. Suht loppuun asti ok, sitten kolmanneks vikalla hyl. Jotta silleen.

Kaikesta huolimatta olen viikonloppuun tyytyväinen. Perjantaina pää kesti suht hyvin, samoin Aidan ekalla radalla sunnuntaina. Näillä suoritus alkoi olla suht sitä mitä se voi tällä hetkellä olla. Pieniä herpaantumisia muuten, ja niihin ei etenkään Dian kanssa ole varaa. Huonon voinnin piikkiin voisi ehkä halutessaan yrittää laittaa jotain. Tosiasia kuitenkin on se, että Dian kanssa (johon paineet varsinaisesti kohdistuvat) homma kaatui tasan siihen että kohdassa jossa tiesin olevan tärkeää ohjata, en hoitanut hommaa kotiin. Viikonlopun perusteella on kuitenkin luottoa siihen että kaikki on mahdollista, kun vaan keskittyy itse asiaan ja tekee sen mitä osaa.