Kevään mittaan olen päässyt pariin otteeseen kisaradoille Dian ehkä maailman parhaan kaverin, Lauran Nessan kanssa. Aivan mahtava tapaus kertakaikkiaan! Pääsisäiskisoissa saatiin ykkösten vimppa nolla ja noustiin kakkosiin.

Stadi games oli sitten parin kuukauden tauon jälkeen eka koitos kakkosissa. Nessa tuli hoitoon, ja pitihän se tilaisuus käyttää hyväksi ;) Laura tilasi vuoden tulokkaan tittelin, ja sehän me toimitettiin. Valitettavasti lauantain virallisista radoista ei ollut mitään puhetta --> tuloksina 5 ja hyl. Hyppäri hyllytettiin, kun en tajunnut kääntää ajoissa. Nessa ei ihan yhtä liukkaasti taivu kuin Dia, joten hypystä mentiin ohi ja se hypättiin takaisinpäin. Tilanne lähti itse asiassa jo paria estettä aiemmin, kun sekosin ajatuksissani. Tuohon käännökseen asti kuitenkin pysyi paletti kasassa, mutta niinhän se vähän meinaa olla, että kun homma menee sekaisin se kostautuu kyllä viimeistään muutamaa estettä myöhemmin. Muuten tosi nätti rata, ihan älyttömän tyytyväinen  olin. Agiradalla Nes ei ottanut aata ihan yhtä nätisti kuin olen viime aikoina tottunut näkemään, joten kun vapautin aan jälkeiseen putkeen jäin vielä tätä murehtimaan. Seurauksena väärässä paikassa väärään aikaan koiran tullessa putkesta ulos, ja seuraava rima alas. Tsempattiin kuitenkin loppuun asti, harmillinen vitonen kuitenkin muistona.

Sunnuntaina korjattiin tilanne, molemmilta radoilta nolla, ja sijoitus 2. Että yhden riman päähän jäätiin kolmosluokasta! Hyppäriin olin tyytyväinen. Että kyllä mä sitäkin osaan olla ;) Ei oikeastaan siitä mitään sen ihmeempää mainittavaa. Sen verran huomasi radalla, ettei ihan ole vielä etenemisen rytmi selkäytimessä. Kerran meinasin ehtiä pidemmälle kuin oli tarpeen mutta maltoin, ja lopussa en uskaltanut yrittää putken jälkeen sokkaria niinkuin alunperin suunnittelin. Radalla huomasin että olisinkin sinne ehtinyt, mutten taaskaan lähtenyt sooloilemaan, jes. Mä olen noiden putken jälkeisten tilanteiden kanssa ehkä liiankin varovainen... Dian kanssa on kolme kertaa käynyt aika pahasti (itselle onneksi, ei koiralle - medikoiran yli kun pääsee vauhdissa hyppäämään suht sulavasti), kun olen luullut olevani nopeampi kuin olenkaan. Tästä seurauksena joku alitajunnassa pakottaa himmaamaan näissä tilanteissa. Vaikka siis ehkä ehtisikin, en uskalla juosta, mistä väkisinkin seuraa se ettei ehtiminen ole oikein mahdollistakaan. Noh, takaisin ratoihin. Agirataan olin ratana tosi tyytyväinen. Aa oli vähän vielä huonompi kuin lauantaina. Pysähtyi kyllä mutta loikki taas turhan alas, niin se tuntuu tekevän kun on draivia enemmän. En tiedä auttaisko pieni suhahdus niin että muistaisi osuttaa askeleensa tarkemmin. Toki oli paikkana aikamoisen haastava henkisesti. Aa kolmantena esteenä, johon tultiin suoraan kahden hypyn kautta. Nojoo. Puomi otettiin sitten tarkemmin, kehujen kanssa. Aikaa paloi, mutta sitä kun ei muuten mennyt hukkaan niin palakoon.

Nessan kanssa on kyllä ihan älyttömän siistiä kisata. Laura on ihan mielettömän hyvän työn tehnyt sen kanssa, ei tarvitse miettiä mitä koira osaa. Tokihan tekemisestä näkee, että ollaan treenattu yhdessä ehkä yhteensä 5 kertaa ikinä, ja nekin "siinä sivussa" omien treenien ohessa. Paljon apua on kuitenkin siitä että Dia ja Nessa on pennusta asti treaanattu aikalailla samalla systeemillä. Lisäksi ollaan siitä asti treenattu Lauran kanssa yhdessä, joten aika hyvin heidän tekemistä katsellessaan on painunut alitajuntaan se, mikä toimii ja mikä ei.

Mä täällä jo pohdin tulevia kisoja, ja lisätreeniä vaativia juttuja :D Ehkä pitäis kuitenkin pitää jalat maan pinnalla, se on ihan jonkun muun kisakoira vaikka silloin tällöin kyläileekin. Ja pentukuume vaan kasvaa....