Maanantain alkeisten jälkeen ja lenkin jälkeen meinattiin pakkautua kotimatkaa varten, mutta Laura määräsi lääkkeeksi ketutukseen pienet viestittelyt. Minä liikkuvana, matkoja se 7, etäisyydet n. 70 + parikymmentä jokaisella siirtymällä. Nythän on lähdetty vahvistamaan sitä että lähtee jokaiselle matkalle varmasti ja sata lasissa. Toimii :) On kuitenkin kehittänyt rinnalle uuden mukavan tavan: kivaa lähteä, kivaa juosta ja kivaa päästä perille - not so kivaa odotella. Mun päässä saan vielä käskyllä pysymään, toisessa päässä ei onnaa. Joten vaikka treeni oli oikein onnistunut niiltä osin mitä painotettiin, otetaan ohjelmaan seuraavaksi ihan minimatkoilla sitä että päissä odotellaan edes vähän, eikä ainakaan sinkaista takaisin ilman lupaa.

Eilen viikkoaksailut. Niinu on juuttunut Eurooppaan, joten oltiin oman onnemme nojassa. Oli onni matkassa, ja hyvät treenit oli. Ratana edellispäivän Piepponen peilikuvana. Lyhyt melko simppeli rata, joka tehtiin molempien kanssa onnistuneesti läpi pariin kertaan. "Kohtia" radalla oli Aidan kanssa: alun tiukka käännös - ei ongelmia kun kääntyy postimerkillä. Hyvä, koska Aidan kanssa meillä ei ole keinoja paljoa vaikuttaa mikäli ei onnistu, ellei ihan uusia kikkoja lähdetä kehittelemään. Keinulle irtoaminen niin että itse jää puomin toiselle puolelle - vaikeuksia kun ei meinaa malttaa olla poukaisematta sitä sadasosaa liian aikaisin heti kun olen kauempana/sivussa. Ratkaisuksi pari toistoa niin että lelu keinun edessä pidemmällä ja vapautus vasta luvalla. Toimi tosi hyvin, ja tämmän jälkeen toimi ihan yhtä hyvin radan osana. Seuraavaksi tiukka käännös putken jälkeen niin ettei poimita vieressä olevaa hyppyä tullessa. Pari palkkaa kun kääntyi nuollen putken reunaa ja sujui hyvin. Tämä sama kuin alussa, ei tuolla vaan ole niin monipuolista kykyä ottaa vastaan ohjausta ja vinkkejä, kun ei niitä sille ole oikein ikinä opetettu - alkuvaiheessa etenkään. Keppien hakeminen: ei mitään hankalaa. Keppien jälkein poispäinkäännös valahti ekalla kerralla aika pitkäksi mutta korjaantui itsestään seuraavilla toistoilla. Okseri, hyppy, puomi ei ongelmaa, joskin löysä ohjaus antoi valahtaa hypyn jälkeisen kaarroksen pitkäksi. Laiska laiska... Kaunis kaunis kaunis kontakti, huoh :) Ja that's it. Tosi siististi meni kaikenkaikkiaan, rimat pysyi ylhäällä, kontaktit toimi, oli kuulolla. Tää oli hyvä ilta.

Dian kanssa alun tiukka käännös kuin unelma pienellä suhahduksella ennen kakkoshyppyä. Kokoaa tosi nätisti itsensä ja kääntyy ihan siivekettä hipoen. Jälleen huokaillaan :) Keinu ihan jees, mutta hiiiiidaaaaas. Sivusuuntainen etäisyys ei kuitenkaan aiheuttanut muuta ongelmaa kuin että otti itse kontaktin vähän vinossa. Ei kuitenkaan koittanut loikkia sivusta (karsintojen kauhunhetkiä muistellen...). Vapautus, ohjaus putkeen ja suhahdus saa kääntymään putkesta ulos tullessa tosi napakasti. Go Dia :) Kepit kauniisti ja poispäinkäännös ehkä kauniimmin kuin on mahdollistakaan. Hyvä ettei vienyt vimppakeppiä mukanaan kääntyessään, ja  määrätietoisesti putkeen. Putken jälkeinen elämä meinas tuottaa ongelmia, kun piti kääntyä tiukasti ja taipua okserille. Etenkin jos olin yhtään pidemmälle ampaisi liian pitkäksi ja yritti epätoivoisesti loikkia okserin siivekkeiden välistä. Suhahdus ennen putkea saa puolestaan kääntymään liia tiukasti ja tarjolla olisi ollut keppejä ynnä muuta mukavaa. Ja sehän niitä poimii jos oikein kovin houkuttelee. Auttoi tosi paljon se että yksinkertaisesti jättäydyin taaemmas, hidastin ja päästin menemään. Aida ei olis ikinä löytänyt sillä ohjauksella okserin jälkeistä hyppyä, Dia löytää kun saa luvan. Kätevää. Mutta nää on näitä paikkoja jotka tekis tiukkaa kisoissa. Olevinaan kova kiire, niinkuin yleensä onkin, joten on vaikeaa löytää itsestään malttia himmata ja jättäytyä jälkeen vähääkään. Dialla kääntyminen hypyltä puomille kauniisti. Kääntyy paremmin, plus varmaan auttoi että olin kauempana takana. Kontakti ah niin kaunis :) Naksu oli muuten kerrankin mukana, pointsit muistamisesta. Loppuun Simpan kanssa pari keinua suoraan eteenpäin, ja väliin viel pari niin että jätin lelun, lähetin keinulle ja jättäydyin taakse pitämään keinua liikkumattomana kunnes pääs päähän. Ei hämmentynyt ja sen jälkeiset "luomut" taas nopeampia. Toistoa toistoa toistoa, tää on nyt ykösprioriteetti, tai ainakin yks niistä ;) Toista musitettiin myös: keppien avokulmat. Otin suoraan ohjurin kakkosväliin ja tehtiin pari hankalampaa lähetystä (kulma ehkä 135) putken kautta vauhdissa sekä leikkauksella että niin että olin keppien puolella. Ihan tajuttoman kauniisti haki jokaisen!! En tiedä mitä olis tapahtunut ilman ohjuria, se jääköön arvoitukseksi. Mä haluan nyt vahvistaa oikeaa, ilman epäonnistumisia. En tiedä olisiko lauantain muutama hassu toisto voinut tämän oivalluksen saada aikaan pienen simpanssin päässä. Silloinhan haki kakkosväliin jatkuvasti, josta sai sitten palautetta, ja loppuun saatiin pari onnistumista superpalkalla. Oli syy mikä hyvänsä, täytyy olla supertyytyväinen. En mä tosin vielä kisatilanteessa uskalla luottaa, mutta vähitellen, vähitellen.

Treenien jälkeen meille, ja pentumisten jälkeen viestittelemään. Melko pimeää oli, mutta olkoon. Nessalle oli häiriönä mukana Aida ja Zia matkan varrella :) Dian kanssa tehtiin suunnitelman mukaan 7 ihan minimatkaa panostaen päihin. Hups, tällä kertaa ei yrittänytkään hilpaista matkaan ilman lupaa. Mitä sen päässä liikkuu? Selityksiä voi olla kolme: a) lyhyt matka auttaa malttamaan, b) se että mä en liiku auttaa malttamaan, ja c) kuun asento oli sen mielestä just sopiva tuollaiseen toimintaan. Vikaan ei voida vaikuttaa, joten tähdätään kahteen ekaan. Pidetään lähitulevaisuudessakin tämä treeniohjelmassa, jotta vahvistuu. Samoin lisätään kytkettynä odottamista. Toinen ahaa-elämys on mun liikkumisen poistaminen. Eli hetken verran saa nyt Laura olla liikuvana. Katsotaan mit tapahtuu. Joka tapauksessa tosi tosi onnistunut treeni molemmilla koirilla, ihan huippua! Ja onnistuneet aksat vielä pohjalla :) Lisää näitä!!

Hahaa, kiusallakaan en suostu taukoilemaan :)

Tänään pienet kevyet viestimuistuttelut Dialle. Treeni maastoineen suunniteltiin mahdollisimman tassuystävälliseksi. Nurmikenttä, suunnitelmana 5 matkaa josta tuli 7 kun lähti ilman lupaa Lauran luota ekalla kerralla. Eka matka n. 60m, seuraavat +20 +30 +40. Liikkuvana minä, a:lla Laura. Eka lähetys tosi näppärästi, lähti innolla ja määrätietoisesti matkaan. Tarjoilu ei ehkä neidin mieleinen, koska lähti omia aikojaan takaisin eikä seuraavalla kerralla lähtenyt yhtä tomerasti matkaan ja kääntyi takaisin, blaah. Lähetys uusiks ja pikkuapu Lauralta korjas hajonneen kiharakarvaisen kirjekyyhkyn, loput lähetykset ja matkat hienosti. Plussaa se että meni niin päin että alussa oli epävarmempi ja homman jujun muistettuaan ei enää epäillyt. Joskushan on ollut sitä että on vikalla himmaillut. Kyllä se selvästi hiffaa mistä on kyse ja on kovasti innoissaan. Paljon vaan tarttee vahvistusta tässä vaiheessa, kun pohjia tällaiseen ei oikein ole. Positiivista on myös se että heti kun otetaan koira ja kamat autosta rupee kieppumaan ja loikkimaan Lauran ympärillä vähintään yhtälailla kun mun luona. Palkkana oli lihikset, purkeissa. Lauran päässä oli namien voimalla eikä kytketty. Mun päässä kytkin ja jätin hetkeks odottamaan - "käy siihen" on jotenkin uponnut tosi hyvin. Saisko Nes sädetettyä enemmänkin fiksuutta ja filmaattisuutta telepatian muodossa? Valmiin tottiksen ehkä? ;) Odotellessa ei myöskään mitään piippailuja, sähläämistä tai levottomuutta: palkkauksen jälkeen jää rauhassa odottamaan katsellen toisen pisteen suuntaan. Sivulle tulee nätiti vaikka vähän tekis mieli hiippailla jo matkaan.

Me ei reenata. Mitään. Siltä ainakin tuntuu. Dia teloi tassunsa karsinnoissa, seuruksena antura auki ja reilu saikku. Pöh. Aidan on kevään mittaan hierojalla käydessä huomattu olevan ensin hiukan toispuoleinen, sitten vähän enemmän, ja karsintojen alla vielä vähän enemmän. Heti karsintojen jälkeen päästiin tsekkaamaan tilanne fyssarilla. Sieltä se lähtee nikamien seutuvilta, että hyvä että käytiin. Talven aikana liukkailla rallitellessa on todennäköisesti sattunut joku pieni haaveri, joka on sitten aiheuttanut tilanteen kehittymisen. Ekalla käynnillä saatiin jo paljon hyvää aikaiseksi, mutta muutaman käynnin vaatinee, ja tällä välin otetaan vähän rauhallisemmin. Tyttöjen pakkoloma johtaa varmaan vähitellen niinkin epätoivoisiin tekoihin kun noudon ja kumppaneiden hiomiseen, hui! Nessalla vähän saman tyyppinen kohtalo kuin Dialla, tassu vaivaa. Kaverilla tosin kynsivamma jonka seurauksena vielä pidempi saikku. Että se siitä lainaliidostakin. Eikä noiden jalkavaivaisten kanssa tartte viestittelyäkään miettiä. Sarppa-Liisasta kävin kyllä eilen neuvotteluja, josko pääsisi vähän aksailemaankin ;) Mutta jos positiivisesti ajatellaan, on pakko myöntää että ehkä pieni tauko tekee itse kullekin välillä hyvää, ja nyt tulee sitten taukoiltua väkisinkin. Uitu on kyllä paljon! Ja se itse asiassa tämän kesän säillä on varmaan parasta liikuntaa muutenkin.

Karsinnat käytiin viimevuotiseen tapaan ATT:n hallilla, viime vuonna en tosin itse päässyt paikalle. Helle oli etenkin lauantain ihan hirveä, ei sitä kestänyt ihmiset eikä koirat. Tytöillä oli onneksi oma vaaleanpunainen kylpyamme mukana oloa helpottamassa, kiitos Laura/Sara ;)

Suoritusten osalta olen viikonloppuun ihan tyytyväinen. Ei mitään huippua, mutta perus ok:ta. Ei voi sanoa että se tehtiin mitä osataan, mutta se kyllä mitä ollaan viime aikoinakin tehty. Osittain ohjaus hyvää ja pää mukana menossa. Osittain hermot petti ja sen myötä ohjaus. Etenkin lauantaina huomasi myös sen että iltaa kohden keskittymiskyky herpaantui pahasti. Edeltävällä viikolla olis ollut hyvä levätä varastoon, ja jo viikon aikana huolehtia muutenkin voimien keräämisestä. Lauantaina olisi pitänyt syödä paremmin vaikka väkisin, säästä huolimatta. Ja sitten se klassikko, olisi pitänyt jokaisella radalla keskittyä olennaiseen ;) Aidan tavoitteena oli tulos, eli pääsy finaaliradalle asti, ja 5 rataa läpi korkeintaan yhdellä hyllyllä. Dian osalta tavoitteet oli tän vuoden suhteen vähän hämärän peitossa. Vaikka viime aikoina onkin sujunut paremmin, ei meidän tulosvarmuus yllä vielä sille tasolle että 5, tai edes 4 nollaa olisi realistista. Sitä mä en epäile etteikö vauhti riittäisi joukkueeseen asti jos vaan saataisiin niitä nollia aikaiseksi, mutta käytännössä tänä vuonna lähdettiin hakemaan kokemusta. Enpä ole mäkään näissä bileissä vielä käynyt - viime vuonna oli muuta puuhaa, toissa vuonna Aida astutettiin, ja sitä ennen en harrastanut koko lajia, joten kokemus oli itselläkin se mitä eniten kaipasi.

Dian eka rata ihan jees. Kamala kamala keinu, sille on nyt tehtävä jotain ja pian. okserin jälkeisestä hyppyä pohdin pitkään rataan tutustumisessa, ja päädyin päästämään kaarroksen valumaan pitkäksi välttääkseni riman pudotuksen. Ne taas vähän kolisi radalla, joten ihan oikea päätös. Tulos 8. ja ihan hyvä tilanne jatkoa ajatellen. Toka rata hyllytettiin aivan typerän ohjausvirheen takia. Paikka oli tosin sellainen johon hyllytti monikin, mutta silti ärsyttää. Ohjasin niinkuin Aidaa, ja suoraan väärälle esteelle. Eipä siitä pisteitä olis tullut kuitenkaan, kepeiltä oli jo pohjalla vitonen, mutta karsinnoissa ei niitä hyllyjä tarttis tulla. Kepeillä about 90 asteen avokulma, enkä vetänyt tarpeeksi, eli kakkosväliin se sujahti. Tää pistetään myös Dian tehotreenilistalle. Meinaa unohtua, kun ei Aidan kanssa ole mitään ongelmaa tuollaisessa, se korjaa jos mä mogaan. Dian sunnuntai mua harmittaa kovasti monestakin syystä. Näytti aamulla hetken häkistä otettaessa siltä kuin ontuisi vähän, mutta kauhen vaikea siitä on mitään sanoa kun etenkään kisapaikalle tullessa ei montaa normaaliaskelta suostu ottamaan. Se on vaikea arvioida liikkeitä kun kaverilla on neljä koipea ilmassa jatkuvasti. Mietin radan jättämistä väliin, mutten löytänyt jalasta ihmeempää, eikä liikkeissäkään näkynyt enää mitään. Vähän kahden vaiheilla päädyin sitten starttaamaan. Väärä päätös. Oma keskittyminen oli kaukana radasta ja blaah, eihän siitä mitään tullut. Ja radalta ulos tullessa antura auki. Oli ilmeisesti saanut siihen pikkuvekin aamulla, ja radalla aukesi sitten kunnolla. Oli kyllä viimeinen kerta kun lähden radalle jos ennen tuollainen asia edes mietityttää. Parempi jäädä pois kun ottaa riski että jotain onkin pielessä, ja lisäksi oli jotain oikeasti vialla tai ei, ei radasta tule kuitenkaan mitään jos miettii ihan muuta.

Aidan eka rata oli hyvä. Tosi hyvä kolmanneks vikalle esteelle saakka. Rataan tutustumisessa mietin että keinulla täytyy malttaa, ei ole kiire mihinkään. Aidalla on paha tapa ottaa lentokeinuja jos kierrokset on korkealla, keinu on keskellä suoraan tai otan paljon sivuetäisyyttä, enkä muistuta malttamaan. Noh, suunnitelma rataan tutustumisessa: rauhoita tilanne keinun kohdalla, hidasta vähän, rauhallinen käsky "alas". Toteutus radalla: pingo kuin pieni eläin, karju kuin pieni piru ja katso kuinka Aida loikkaa kovaa ja korkealta. Karju vielä varmuuden vuoksi koiran jo ollessa ilmassa. Näin. Tulos 5. Tokalla radalla päädyin alussa eri ratkaisuun kuin Dian kanssa (kieputtamaan kakkossiivekkeen ympäri), ei toiminut (luki leikkaukseksi) ja kielto kolmoselta. Myöhemmin vielä rima. Tulos siis kymppi + himppu yliaikaa, ja tällä jatkoon sunnuntaille. Tuloksia ei kovin montaa tullut. Sunnuntain ekalta radalta hyl: aan jälkeinen hyppy väärään suuntaan. Ihan tyhmä virhe, ajatukset Dian koivessa. Sunnuntain tokalle radalle lähtiessä ei pisteitä ollut kasassa, joten finaaliradalle pääsy vaati nollan reippaalla vauhdilla. Tämä olikin varmaan sitten eka rata viikonlopun aikana johon oikeasti keskityin, ja nollahan sieltä tuli ja Aida oli (Aidaksi) ihan vauhdikaskin. Mummeli sai sitten finaaliradalle oikeuttavat pisteensä, hyvä. Vimpparadalla keskittyminen oli myös ihan ok. Aidan tavoitteena oli saada karsinnoista tulos, ja koska pohjalla oli yksi hyl, ei tästä saanut ottaa toista. Teemu vinkkas ennen rataa mun tavasta kiskaista koira tiputtamaan rimoja valsseissa, ja kuvittelin olevani tarkka asiassa. Enpä tainnut olla. Valssissa rima alas (vitonen) ja koira syliin (toinen vitonen). Tiukassa istuu opitut tavat. Muutamassa kohdassa onnistuin mielestäni tsemppaamaan edes vähän asian suhteen. Muuten ok rata. Keinu oli tokavikana esteenä joten henkisesti sain revanssin siitä pirulaisesta. Eipä se ollut kaunis sekään, mutta itse maltoin, pointsit siitä.

Pentulaatikossa oli (ja on muuten edelleenkin) hiljaista, joten maanantaina uskaltauduin vielä koutsaamaan ja viesteilemään.

Teemana oli tällä kertaa häiriö toisen koiran muodossa (juoksevat vastakkain) + maaston korkeusvaihtelut, suuntana Paloheinä. Matkoja Nessalle 5 ja Dialle 7 (ks. myöhemmin), n. 100m / pätkä. Siirtymiä ei otettu tällä kertaa ollenkaan. Maasto puutonta mutta korkealla heinikolla varustettua. A:lta lähtiessä ensin pitkä jyrkähkö alamäki, jonka jälkeen pieni mäki ylös ja taas alas. Matkalla polun ja kävelytien ylitys. Otettiin molemmat koirat samaan aikaan, mutta koska Lauran päässä ei Diaa tällä hetkellä kytketä, jouduttiin käyttämään mielikuvitusta järjestyksessä. Minä B-pisteelle molempien kanssa, sieltä Dia aalle, ja samaan aikaan Dia takaisin ja Nessa matkaan, jonka jälkeen Nessa takaisin. Sama uudestaan, ja lopuksi molemmat takaisin alkuun, Nessa ensin ja Dia sitten. Alku Dialla kankeasti. Siihen mennessä kun oltiin päästy perille, Nessalle laitettu lepopaikka, etsitty kadonneita leluja yms, oli Dia kadottanut vision siitä mihin mennä. Ei auttanut asiaa alun pieni ylämäki ja heinikko, jotka peittivät määränpään täysin. Ei siis meinannut lähteä ensin. Pieni apuhuikkaus Lauralta sai suuren pyörän pyörimään ja lähti vauhdilla matkaan. Perillä ei palkkapurkkia näkynyt, joten päätti lähettää itse itsensä takaisin. Hö. Jatkossa purkkeja sen verran matkaan, että voi antaa vaikka joka matkalla uuden. Loppujen lopuksi Dialle yhteensä siis 7 matkaa, aloitettiin nollasta tämän jälkeen. Ekan haparoinnin jälkeen lähetykset tosi hyviä, loppua kohti vaan parani. Veikkaan että se että lähetyspaikalta ei nähnyt eteenpäin juurikaan vaikeutti. Samoin eroa aiempaan oli se, että tähän asti b-pisteelle on siirrytty niin että matka on muisteltu mistä lähdettiin, ja matkaan on lähetetty melkein heti heti kun on päästy perille.

Vastakkain juoksuttaminen ei aiheuttanut mitään ongelmia itse matkojen suhteen. Itse en kohtaamisia nähnyt mäen takaa, Lauralla oli paremmat näkymät ylempää. Olivat molemmat edenneet määrätietoisesti omiin suuntiinsa, kohdatessa tehneet pienet väistöliikkeet ja jatkaneet matkaa hidastamatta. Ekan kohtaamisen jälkeen olin huomaavinani, että mulle tullessa Dia olis vähän vilkaissut taakseen perille päästessä, mutten mene vannomaan. Seuraavalla ei mitään. Mun päässä huomasi että vähän nosti kierroksia kummallakin toisen lähettäminen ja palkkaaminen. Vähän tuli myös ääntä mukaan - pientä piippausta Nessalta Dian lähtiessä, ja haukahdus tai pari Dialta Nessaa lähettäessä ja palkatessa. Luotto Emmiin on suuri, en ole tästä huolissani.

Lopuksi pääsi vielä Nessa tositoimiin. Parkkiksella huomasin että modernimpi viestintäväline oli jäänyt matkan varrelle. Laura ei onneksi ehtinyt vielä kurvata matkaan, joten Nes takaluukusta ja Kadonneen Kännykän Metsästykseen. Sieltähän se saapui pieni esinekoira pian puhelin suussa, on se pätevä otus. Täytyy sanoa etten olis siitä heinikosta kyllä ikuna kapistusta löytänyt. Ja väitän ettei kyllä olisi nuo karvapallotkaan. Siihen ne olis jääneet parin metrin päähän laiduntamaan. Ni.

Keskiviikko, treeni-ilta, viikon kohokohta tai aallonpohja. Parhaina viikkoina molempia.

Dian treeneissä vuorossa T.Linna, ja työstöä korvien välille. Ihan paikallaan, oikeastaan enemmänkin kuin paikallaan. Itse treenin pointtina oikeaan asiaan keskittyminen. Mun tulkinta tästä on keskittyminen siihen mitä on tekemässä, ja vain siihen mitä on tekemässä. Sillä mennään mitä on käytettävissä, ja hommia tehdään ihan oikeasti niin että itsekin uskoo siihen mitä tekee. Ei jäädä kuvainnollisesti (tai kirjaimellisesti) vinkumaan sitä mikä voisi olla paremmin. Ei myöskään rynnitä vaan eteenpäin, vaan ohjataan yksi kohta kerrallaan. Tämä ei yllättäen ole mulle se maailman simppelein temppu. Etenkin kun paineet kasvaa, tartun liian helposti johonkin epäolennaiseen, mikä se sitten milloinkin sattuu olemaan. Ja paineita otan liian helposti, samoin häiriötä ympäristöstä - milloin on liian kovat tulospaineet, milloin stressaa lainakoiran omistajan tarkkaileva katse, ja milloin ottaa paineita kouluttajasta. Yritä siinä nyt sitten suunnata tippaleipäaivotoiminta putkiajatteluksi! Jopas löytyi taas uusi epäoleellisuus ;) Työstöä, työstöä siis tarvitaan.

Varsinaisen Vuoden Turhautumisen aiheutti Dian kääntyminen "mihin sattuu". Toisin sanoen aika usein sinne minne sen ohjaa. Tästä on valitettu kerran jos toisenkin. Nyt sattui radalle useampi kohta jossa tämä näkyi, ja SM-sähläyksen jälkeen osui vähän arkaan paikkaan. Mutta nytpä mä hahmotin taas ainakin yhden tilanteen jossa ohjaan täsmälleen samoin riippumatta siitä mihin kikkarapään haluan kääntyvän. Ei se auta vaikka itsellä olisi kuinka selvä visio siitä mihin mennään, ohjausta tuo lukee eikä ajatuksia. Ongelmana on tosin se, että koska mä olen ollut todella epälooginen tämän asian suhteen, on ohjauksen oltava extraselkeää tässä asiassa, ja treeniä tämä vaatii (sekä koiralle että ohjaajalle). Ihan sitä perus tekniikkatreeniä. Kultareunuksen mä kaivan esiin siten, että nyt oppii ainakin olemaan selkeä ja looginen tässä asiassa mistä on sitten hyötyä seuraavaa opettaessa. Virtuaalikiitoksia jälleen ehkä maailman pitkäpinnaisimmalle koutsille, joka selittää, näyttää ja vääntää vielä vaikka rautalangasta jos ei blondi muuten tajua! Täytyy vaan sanoa mitä tarvitsee, ihan turha yrittää ja yrittää jos ei oikeasti edes tiedä mitä yrittää tehdä ja miksi. Dejavu muutaman viikon takaisista niistotreeneistä :) Jos ei osaa niin ei osaa, mutta aina voi oppia.

Dian kanssa itsenäisesti ensin käännöstä 4-5. Ihan ensin pelkkää neloshyppyä, selkeästi ja palkaten kunnolla. Sitten putken kautta. Selvästi kun vauhti kasvoi suorassa putkessa, ei vaivautunut katsomaan mitä mä halusin, tiesi mielestään paremmin. Kärsivällisyyttä, toistoja, palkkaa oikeasta ja ei reaktiota väärästä, ja johan alkoi rullata. Kun mukaan otettiin koko alku, oli edessä taas sama ongelma - tiesi paremmin ja teki oman päänsä mukaan mutta samoilla eväillä tästä selvittiin. Dia loppujen lopuksi hyvin harvoin omia valintojaan tekee jos ohjausta on tarjolla, mutta tässä tapauksessa mä näen että koska on toimittu epäjohdonmukaisesti, ei luota muhun tällaisessa tilanteessa. Mä olen luottavainen. Kyllä se siitä. Lopuks koko rataa ajatuksella (+ pienemmillä paineilla). Oikeasti hyviä nollia saatiin aikaiseksi, kai useampikin.

Itsenäisesti tehtiin vielä Aidan kanssa. Ok ratoja, oma väsymys näkyi ohjauksen velttoutena. Ohjauksen velttous puolestaan toi pari rimaa alas. Aan kontaktit aluks vähän huolimattomia, loppua kohti huomattavasti siistimpiä (jopa hyviä). Putkista tullessa ja tiukasti käännyttäessä käskytyksessä hakemista - välillä pääsi ampumaan pitkäksi, välillä taas kääntyi niin hyvin että jos seuraavan hypyn kanssa laiskotteli, tuli ohi. Käännöksen sai tosi tiukaksi pienellä prkleellä, että ehkäpä se tulee olemaan meidän ykkösvalinta putkijarrutuksissa. Vinosta kulmasta, lyhyellä välillä aan hakeminen putken päiden välistä oli haastavaa kun vauhtia oli enemmän, eli este 24. Tarkalla ohjauksella & käskytyksellä kuitenkin rattaat pyörivät ja poimi sen oikean vaihtoehdon.

Jälkikäteen hyvä fiilis treenistä vaikka ketutus kasvoikin isommaksi kuin pieneen aikaan. Mutta sitä mä ehkä tarvitsenkin, pientä raivoa, jotta pistän itseni yrittämään kovemmin, haastamaan itseäni, katsomaan peiliin ja tekemään hommia ihan oikeasti.

Keskiviikkona suunnattiin agista jatkamaan viestin merkeissä. Teemana häiriötreeniä jalkapalloilijoiden, jänisten ja polkypyöräilijän muodossa. Potkupalloilijat ehtivät valitettavasti häipyä just Dian aloitellessa, mutta polkupyörämummeli oli sitäkin aktiivisempi (ja ennalta-arvaamattomampi).

Matkoja 5: eka 100m, siirtymät 40m ja 60m, minä siirtyvänä. Palkkana maksis ja lihapullat purkista, tällä linjalla jatketaan. Pisteillä pienet odottelut ja kytkeminen. Häiriöt kesti hyvin. Maasto avointa kenttää + puiden katvetta kentän loppuessa kesken. Lähetyksen viimeistä lukuunottamatta tosi hyviä. Vikalla kaalipää jätti namin käteen, ja ihan selvästi Dia tästä hämääntyi.Kiersi lähettäessä kiepin ja palas palkkaa hakemaan. Ei näin. Namit pois, pieni apu Lauralta ja uus yritys - ei ongelmaa. Kytkeminen mun päässä ei ongelma, Lauralla ei vissiin ollut ihan satavarma onko innoissaan asiasta. Täytyy pitää pientä breikkiä tästä, ja muistaa palkata erikseen kiinni antamisesta/olosta.

Torstaina Nurmijärven/Märkiön maastoissa: helppoa metsää, suht tasaista ja näkyvyys hyvä. Matkoja 7: eka 60, samoin toka ja kolmas koska Lauran päässä nappasi ekan namin ja ehti palata takaisin mulle. Tämän jälkeen siirtymä 50m, ja siltä etäisyydeltä loput. Vikan halusin ottaa koska viidennellä lähti kaartamaan aika vahvasti vasemmalle, näytti ettei ihan ollut kartalla mistä tuli, ja lähti ennemminkin etsimään kuin hakeutumaan samalle reitille. Pisteillä vielä tänään kytkemiset, jatkossa jonkin aikaa vaan mun päässä. Molemmista koirista näki että veto oli vähän veks, hommia ei tehty ihan sata lasissa. Täytyy muistaa huomioida jatkossa paremmin se, mistä asetelmista reenaamaan lähtee, ja sen mukaan sitten miettiä matkat yms.

Keskiviikosta huippufiilis, torstaista vähän epävarmempi. Hyvä kuitenkin siitäkin. Vietiin vielä lopuks koirat uimaan, ja on muuten tällä hetkellä hippasen raukeeta porukkaa täällä meillä :)

 Viikonloppu kului Vantaalla agin SM-koitoksissa. Lähinnä teltassa makuupussiin pakkautuneena kurkkupastilleja imeskellen. Koko viikko meni puolikoomassa teetä juoden, perjantaina sitten uskaltautui ekaa kertaa varsinaisesti ulkoilemaan.

Perjantaina olo olikin hyvä, kun illalla suunnattiin koekäyttämään kisapaikkaa. Dialla oli hyvä päivä, ja kyllä kai osa kunniaa pitää ottaa itellekin, kun ei tuo vielä numeroita osaa kirjaimista puhumattakaan. Hyppäriltä Dialle nolla jolla irtosi voitto 68 koirasta. Väliä tokaan oli muistaakseni se reilu pari sekuntia, not bad ;) Omasta mielestä joku kaarros pääsi vähän valahtamaan, mutta kovasti en saanut tukea tälle väitteelle. Harmi kun ei nuo ikinä tule videolle. Ihan hyvä investointi olis varmaan sellaisen hankinta... Agirata ei mennyt ihan yhtä putkeen. Tuloksena nolla ja sijoitus 10., mutta tyytyväinen en varsinaisesti ollut. Alkuun oli tarkoitus ottaa Dia vastaan ja sylkkärillä kiepauttaa kakkosen siivekkeen ympäri. Olin liian lähellä estettä, ja sylkkäristä jäi se koiran kääntävä osuus väliin, joten yllättäen ampui suoraan väärään suuntaan. Sain sen sitten sieltä kalastettua esteiden välistä takaisin ja kolmosputkeen. Hetkeksi meni pasmat sekaisin ja siitä kiitoksena muutama pitkäksi mennyt kaarros. Tästä eteenpäin nättiä rataa suht loppuun asti. Aan kontakti hieno, keinu ok, oma ohjaus suht kohdillaan. Puomille piti löytää kahden houkuttelevan putken pään välistä, ja tämä vähän jänskätti. Niinun opit mielessä päädyin vekkaamaan vähän edelliselle hypylle, ja antamaan koiralle rauhan etsiä puomi ihan oikeasti ihan itse. Treeneissähän näitä on tehty, mutta kisatilanteessa ei ole kummankaan maltti riittänyt ihan loppuun asti. Aloin käskyttää puomia jo ennen edeltävää hyppyä ja odotin - huipusti pieni kikkarapää teki pienessä mielessään töitä, näki oikein kuinka rattaan pyörivät. Puomin alasmeno hidas mutta ok, ja siitä loppuun.

Aidalle hyppäriltä vitonen, yksi rima tuli alas kun ajauduin vähän turhan lähelle enkä antanut tilaa laskeutua. Näitä meille on alkanut tulla. Liikun "Dia-rytmissä" ja päädyn jyräämään Aidan. Hohhoh. No, vitosella loppuun, ja ihan ok sujuva rata. Agiradalta hidas nolla. Ohjauskuviot melkein samat kuin Dian kanssa, poikkeuksena Dialla keppien jälkeen pakkovalssi-leikkaus aalle mennessä, Aidan kanssa pakkovalssi-valssi. Tasaista varmaa ok rataa.

Lauantai ei lähtenyt käyntiin ollenkaan yhtä kivasti. Valvominen, kisaaminen, ja "kuulumisten vaihto" palauttivat maan pinnalle. Kuume oli palannut, ääntä ei lähtenyt eikä henki kulkenut. Hyvät lähtökohdat meidän joukkueelle, kun Jade oli suunnilleen samassa kunnossa. Aida starttasi joukkueen toisena, pohjalla oli hyl ekalta koiralta. En malttanut keinulla, seurauksena vitonen lentokeinusta. Ihan kuin en olis sen riskiä etukäteen tiedostanut sellaisessa kohdassa. Huoh. Näillä fiiliksillä eteenpäin. Takaakierrossa rima alas. Nää on vaikeita Aidalla, ja taas olin iloisesti edessä. Vikalta putkelta ulos tullessa kiepsahti ensin väärään suuntaan mua etsiessään. Tarkoitus oli kutsua koiraa, vaan eipä tainnut se pihinä paljoa putkeen asti kuulua. Vitonen tästä, mikä edelleen ihmetyttää. Koirista ehkä kolmasosa samassa kohdassa kiepsahti, ihan samalla lailla, vaan eipä käsi noussut juurikaan kenenkään kohdalla. Noh, aivan sama lopputuloksen kannalta. Vikan koiran myötä joukkueen tulokseksi tuli hyl. Vikoja ratoja en ehtinyt nähdä, pakko oli luovuttaa ja lähteä pelastamaan se mitä terveydestä oli pelastettavissa.

Sunnuntaina yksilöt. Dia starttasi mun tytöistä ekana. Alku hyvää, sitten puolivälin kieppeillä - yllätys yllätys - herpaantui ohjaaminen. Yhden käännöksen ohjasin huolimattomasti, ja sen tuo sitten luki leikkaukseksi. Tämä on tällä hetkellä meidän ykkösongelma, joka tiedostettiin muutama kuukausi sitten. On hanskassa jos muistan ohjata selvästi, mutta jos en, tulee just näitä. Sain ongittua Dian takaisin, mutta kuitti tuli seuraavan riman muodossa. Tuloksena siis vitonen, ja extrakiemurasta huolimatta hyvä aika. Nopein vitonen ei paljoa lohduta, jos niitä nollan saaneitakin on. Ni. Ottaa päähän, paljon, mutta ihan voi peiliin katsoa. Ja sitten vähän hakata seinään sitä peilistä näkyvää päätä. Jäähdyttelyn kautta telttaan päikkäreille ja päätä nollaamaan. Aidan kanssa perus-ok nolla. Ei huikea, muttei huonokaan. Yksi rima kolahti, samoin hipaisi mun mielestä muurin palikoita, mutta nolla mikä nolla. Finaaliin lähdettiin sijalta 39. Rata ei tutustuessa tuntunut millään muotoa mukavalta, en tiedä johtuiko hermoista vai mistä. Keppien jälkeinen este huolestutti paljon, melkein identtinen kohta oli treeneissä kuukautta aiemmin. Kerta toisensa jälkeen Aidan irtosi hypyn taakse vaikka päällä seisoi. Ainoa joka treeneissä toimi oli leikkaus, mutta siihen oli kisaradan kulma just piirun verran väärä. Lähdin sitten treenien epäonnistumisista huolimatta valssaamaan, tökerösti. Tämä ok, mutta seuraavasta (sarjaesteen B:stä ohi). Hanskat oli jo liki tiskissä mutta lähdettiin vielä korjaamaan. Suht loppuun asti ok, sitten kolmanneks vikalla hyl. Jotta silleen.

Kaikesta huolimatta olen viikonloppuun tyytyväinen. Perjantaina pää kesti suht hyvin, samoin Aidan ekalla radalla sunnuntaina. Näillä suoritus alkoi olla suht sitä mitä se voi tällä hetkellä olla. Pieniä herpaantumisia muuten, ja niihin ei etenkään Dian kanssa ole varaa. Huonon voinnin piikkiin voisi ehkä halutessaan yrittää laittaa jotain. Tosiasia kuitenkin on se, että Dian kanssa (johon paineet varsinaisesti kohdistuvat) homma kaatui tasan siihen että kohdassa jossa tiesin olevan tärkeää ohjata, en hoitanut hommaa kotiin. Viikonlopun perusteella on kuitenkin luottoa siihen että kaikki on mahdollista, kun vaan keskittyy itse asiaan ja tekee sen mitä osaa.

 Eilen "illalla" oli taas vuoro Dian viestireenien. Tällä kertaa palkkana Emmin neuvosta namia(maksalaatikkoa & lihapullaa), ja hyvin toimi. Tuntuu että lelut saavat huomion kiinnittymään vääriin asioihin, mikä näkyy sitten siinä että koko homma menee kaoottisemmaksi. Namin kanssa tuntuu että keskittyminen itse asiaan on parempi. Samoin helpottaa huomattavasti toimintaa Lauran päässä, malttaa paremmin.

Liikkuvana minä, Laura a-pisteellä. Matkoja 7, maasto helppoa. Eka matka n. 60 m., eka siirtymä ehkä 5 m. ja loput n. 15 m. Sen ihmeemmin ei päissä vielä odoteltu - lähinnä palkkauksen verran plus hetki rauhoittumista ja valmistelua seuraavaan pätkään. Vähitellen voisi ottaa mukaan pienen hetken kytkettynä. Ennen kaikkea siksi että vähän huolestuttaa ääneen mukaan tulo odottelun jälkeen. En usko että muodostuu ongelmaksi, kunhan alusta asti käy selväksi että tämä ei ole yksi niistä tilanteissa joissa irti pääseminen tarkoittaa samaa kuin 15 volttia äänellä varustettuna. Ekalla kerralla Dia lähti Lauran luota omatoimisesti, seuraavilla pysyi hyvin namien kanssa ja lähetykset hyviä. Lähetyksissä Lauralle ei myöskään mitään ongelmaa. Kun namipurkin kansi meni kiinni, alkoi likka jo hinkua takaisin Lauran luo, eikä lähetyksessä meinannut malttaa tulla perusasentoon. Huippuhomma! Tässä vaiheessa olen tosi tyytyväinen että lähtee innolla liikkeelle, yhtä mielellään molempiin suuntiin. Muutenkin on muutaman viikon aikana alkanut selvästi hakeutua enemmän Lauran luo. Varmaan treeni ja muu huomio tukevat toisiaan - Lauralle on kivempi juosta kun on hyvä tyyppi, ja toisaalta on hyvä tyyppi, koska on se jonka luo saa juosta. Ja juoksemisesta kun tuo pieni olento tykkää, ehkä enemmän kuin mistään muusta :)

SM-kisojen (ja SM-tuomarin joka nimikirjaiminaan näitä samoja kantaa) kunniaksi monien treenien teemana on viime aikoina ollut suorat putket, eikä eilinen ollut poikkeus. Toki oli Niinu kehittänyt monta kiemuraakin joukkoon, ja huh, siinähän sitä kiemurreltiin. Kiemuralla olivat sekä ohjauskuviot, toruja saava ohjaaja että päivän juoksulenkin uuvuttamat jalat jotka kiemursivat aina väärään suuntaan kuin oli tarkoitus. Koirat saatiin onneksi yllättävän usein kiemurtamaan oikeaan paikkaan, ohjaaja oli tällä kertaa huomattavasti enemmän kuutamolla. Aidan ja Dian lisäksi sain bonuksena kirmata Nessan kanssa, aikas jees. Hermot eivät vaan oikein meinanneet kestää kun ei-niin-kovin-pilkkuaviilaava-Laura istuskeli katsomassa suoritusta. Huh, mitä räpellystä!! Koiraa ei onneksi haitannut vähääkään. Joka tapauksessa taisin tarjota hirnuvalle yleisölle huumoria koko rahalla. Eikä kouluttaja ja koulutettavakaan taineet ihan vakavaa naamaa näyttää koko aikaa...

Nessan kanssa ei taidettu tehdä rataa kertaakaan putkeen. Hyvä niin, parempi viilata ajatuksella kuntoon kohta kerrallaan. Väliin saatiin kuulla mm. että niin, ei se olekaan maksikoiralla niin helppoa, yms. muuta kannustavaa ;) No joo, eipä ollut sitten medikoirallakaan, kuten myöhemmin kävi ilmi. Alkuun viilattiin ihan ohjaussuunnitelmaa uusiksi, ja tästä oli sitten tietysti apua kun lähti muiden kanssa tekemään. Perusjutuissa oli feelua - mihin jätän koiran, mihin suuntaan jätän sen nokan osoittamaan, mitä kautta kierrätän siivekkeen ympäri mikäli haluan koiran laskeutuvan kuono kohti seuraavaa estettä... Erinomainen pointti oli ekan esteen merkkaaminen mikäli se pitää suorittaa poispäin radasta. Etenkin vesiäisten kanssa tämä oli kullan arvoista. Eipä sitä muista aina ajatella vaikkei nyt ihan eka kerta ollutkaan kun siitä on ollut puhetta. Päivän pahimpana ongelmana tuntui itse Nessan kanssa olevan se etten ollut ajoissa. Sitä myöten ropisi alas rima jos toinenkin, ja kaarrokset olisivat varmaan venyneet vielä pidemmiksi elleivät seinät olisi tulleet vastaan. Nooh, kyllä ne kohdat saatiin sitten kuntoon kuitenkin, ja kokonaisuudessaan jäi hyvä fiilis. Paljon pistän kuitenkin sen piikkiin, että oli oikeasti hirveän hankala keskittyä itse tekemiseen tuossa tilanteessa. Sekä radan suunnittelun osalta, että ihan siinä suorittamisessa. Tarpeeksi kun on jäissä, ei ole kai ihmekään että vähän kulkee hitaalla koko kartturi. Sinänsä ihan hyvää treeniä pääkopalle etenkin näin arvokisojen alla. Kyllä sitä joskus täytyy kisoissakin pystyä suoriutumaan vaikka vähän paineita oliskin. Mutta joo, vähän tuli Nessan kanssa samanlainen fiilis kuin ekaa kertaa kisaradalla Saran kanssa, nauratti jo itseäkin :D

Tähän väliin täytyy todeta että nämä pitäisi kirjoittaa sillä sekunnilla kun kotiutuu reeneistä, meinaan Dian kanssa ei rata myöskään mennyt kertaakaan nollalla läpi, vaan enää en muista mikä kaikki tökki. Turhan helposti taisi lähteä takaakiertoon muutamassa kohdassa, niinkuin sillä on tapana. Samoin puututtiin siihen miten kääntyy hypyltä aina välillä just sinne minne ei tarttis. Tämähän juontaa juurensa ilmeisesti siitä, että mä en ole ollut aina järin looginen takaaleikkauksissani ja kieputtaessani siivekkeen ympäri itseni puolelle. Ilmeisesti en ole sitä vieläkään. Tää on nyt asia jota täytyy oikeasti työstää vähän, sekä omassa päässä että käytännössä. "Ongelman" tiedostin jo jokin aika sitten, mutta käytännön toteutus täytyy saada kuntoon. Ei muuta kuin videokamera kainaloon ja hallille. Lisäksi pohdittiin että miten se niisto nyt sitten ihan oikeasti tehdäänkään, jos ihan oikeasti halutaan saada sillä aikaan se mitä sillä nyt ylipäätään on tarkoitus saada aikaan. Ihan ekaks mun täytyy päästä eroon keinuheppailevasta jalastani, joka sitkeästi kuvittelee lähtevänsä peruuttamaan (niinkuin sen valssatessa olisi hyvä tehdäkin). Tokihan koira näinkin päätyy loppujen lopuksi haluttuun suuntaan, mutta on vaan vähän turhaa työntää se ensin koivellaan laskeutumaan 90 astetta väärään suuntaan, josta se sitten kaarroksen kautta pääsee perille. Kaikki liian monta liikkuvaa raajaa saatiin lopuksi liikkumaan oikeisiin suuntiin, ja käännös nätiksi. Jes, onnistumisia :D Mutta oikeasti mä olen sitä mieltä että puhtaiden 60 esteen ratojen lisäksi on välillä hyvä miettiä ihan yksittäisiä asioita ja sitä että ihan perusohjaukset pysyvät kunnossa. Tätä tulee tehtyä liian vähän, etenkin niin että vieressä on silmäpari joka huomaa mitä teen, ja osaa vielä rautalangasta vääntää sen, mitä pitäisi tehdä! Onni on hyvä koutsi :)

Aidan kanssa en tainnut kovin pitkään jaksaa. Alkuun tuotti odotetusti ongelmia "hyppy tyhjään", merkkaamisella korjaantui. Eniten päänvaivaa taisi kuitenkin tuottaa keppien jälkeinen hyppy, jonka taakse hakeutui kerta toisensa jälkeen. Ihan sama valssasinko vai teinkö sokkarin, yritinkö ottaa haltuun vai vetää omalla liikkeella, damn! Tämä on aina ongelmana tällaisissa kohdissa. Takaaleikkausta koitettiin seuraavaksi, ja sehän toimi täydellisesti! Hallojaa, miten ei tullut mieleen??? Siis kummankaan aiemman kanssa edes vaihtoehtona? Dian kanssa koitin vielä myöhemmin samaa, ja aivan täydellisesti toimi senkin kanssa. Kääntyivät molemmat siivekettä nuollen, olin loistavassa paikassa jatkoa ajatellen, ja tuntui tosi luontevalta. Tää on syytä pitää mielessä, toimii! No joo, se oli ehkä se tämän treenin kirkkain välähdys Aidan kanssa. Lopussa sain muistutuksen siitä et ei se ihan yhtä hyvin irtoa kuin Nes. Outo juttu?

Kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis jäi taas reeneistä. Mukaan kun heitti pari lenkkiä ehkä kaikkein parhaiden reenikaverien kanssa, voi kai sanoa olevansa tyytyväinen :)