Keskiviikko, treeni-ilta, viikon kohokohta tai aallonpohja. Parhaina viikkoina molempia.

Dian treeneissä vuorossa T.Linna, ja työstöä korvien välille. Ihan paikallaan, oikeastaan enemmänkin kuin paikallaan. Itse treenin pointtina oikeaan asiaan keskittyminen. Mun tulkinta tästä on keskittyminen siihen mitä on tekemässä, ja vain siihen mitä on tekemässä. Sillä mennään mitä on käytettävissä, ja hommia tehdään ihan oikeasti niin että itsekin uskoo siihen mitä tekee. Ei jäädä kuvainnollisesti (tai kirjaimellisesti) vinkumaan sitä mikä voisi olla paremmin. Ei myöskään rynnitä vaan eteenpäin, vaan ohjataan yksi kohta kerrallaan. Tämä ei yllättäen ole mulle se maailman simppelein temppu. Etenkin kun paineet kasvaa, tartun liian helposti johonkin epäolennaiseen, mikä se sitten milloinkin sattuu olemaan. Ja paineita otan liian helposti, samoin häiriötä ympäristöstä - milloin on liian kovat tulospaineet, milloin stressaa lainakoiran omistajan tarkkaileva katse, ja milloin ottaa paineita kouluttajasta. Yritä siinä nyt sitten suunnata tippaleipäaivotoiminta putkiajatteluksi! Jopas löytyi taas uusi epäoleellisuus ;) Työstöä, työstöä siis tarvitaan.

Varsinaisen Vuoden Turhautumisen aiheutti Dian kääntyminen "mihin sattuu". Toisin sanoen aika usein sinne minne sen ohjaa. Tästä on valitettu kerran jos toisenkin. Nyt sattui radalle useampi kohta jossa tämä näkyi, ja SM-sähläyksen jälkeen osui vähän arkaan paikkaan. Mutta nytpä mä hahmotin taas ainakin yhden tilanteen jossa ohjaan täsmälleen samoin riippumatta siitä mihin kikkarapään haluan kääntyvän. Ei se auta vaikka itsellä olisi kuinka selvä visio siitä mihin mennään, ohjausta tuo lukee eikä ajatuksia. Ongelmana on tosin se, että koska mä olen ollut todella epälooginen tämän asian suhteen, on ohjauksen oltava extraselkeää tässä asiassa, ja treeniä tämä vaatii (sekä koiralle että ohjaajalle). Ihan sitä perus tekniikkatreeniä. Kultareunuksen mä kaivan esiin siten, että nyt oppii ainakin olemaan selkeä ja looginen tässä asiassa mistä on sitten hyötyä seuraavaa opettaessa. Virtuaalikiitoksia jälleen ehkä maailman pitkäpinnaisimmalle koutsille, joka selittää, näyttää ja vääntää vielä vaikka rautalangasta jos ei blondi muuten tajua! Täytyy vaan sanoa mitä tarvitsee, ihan turha yrittää ja yrittää jos ei oikeasti edes tiedä mitä yrittää tehdä ja miksi. Dejavu muutaman viikon takaisista niistotreeneistä :) Jos ei osaa niin ei osaa, mutta aina voi oppia.

Dian kanssa itsenäisesti ensin käännöstä 4-5. Ihan ensin pelkkää neloshyppyä, selkeästi ja palkaten kunnolla. Sitten putken kautta. Selvästi kun vauhti kasvoi suorassa putkessa, ei vaivautunut katsomaan mitä mä halusin, tiesi mielestään paremmin. Kärsivällisyyttä, toistoja, palkkaa oikeasta ja ei reaktiota väärästä, ja johan alkoi rullata. Kun mukaan otettiin koko alku, oli edessä taas sama ongelma - tiesi paremmin ja teki oman päänsä mukaan mutta samoilla eväillä tästä selvittiin. Dia loppujen lopuksi hyvin harvoin omia valintojaan tekee jos ohjausta on tarjolla, mutta tässä tapauksessa mä näen että koska on toimittu epäjohdonmukaisesti, ei luota muhun tällaisessa tilanteessa. Mä olen luottavainen. Kyllä se siitä. Lopuks koko rataa ajatuksella (+ pienemmillä paineilla). Oikeasti hyviä nollia saatiin aikaiseksi, kai useampikin.

Itsenäisesti tehtiin vielä Aidan kanssa. Ok ratoja, oma väsymys näkyi ohjauksen velttoutena. Ohjauksen velttous puolestaan toi pari rimaa alas. Aan kontaktit aluks vähän huolimattomia, loppua kohti huomattavasti siistimpiä (jopa hyviä). Putkista tullessa ja tiukasti käännyttäessä käskytyksessä hakemista - välillä pääsi ampumaan pitkäksi, välillä taas kääntyi niin hyvin että jos seuraavan hypyn kanssa laiskotteli, tuli ohi. Käännöksen sai tosi tiukaksi pienellä prkleellä, että ehkäpä se tulee olemaan meidän ykkösvalinta putkijarrutuksissa. Vinosta kulmasta, lyhyellä välillä aan hakeminen putken päiden välistä oli haastavaa kun vauhtia oli enemmän, eli este 24. Tarkalla ohjauksella & käskytyksellä kuitenkin rattaat pyörivät ja poimi sen oikean vaihtoehdon.

Jälkikäteen hyvä fiilis treenistä vaikka ketutus kasvoikin isommaksi kuin pieneen aikaan. Mutta sitä mä ehkä tarvitsenkin, pientä raivoa, jotta pistän itseni yrittämään kovemmin, haastamaan itseäni, katsomaan peiliin ja tekemään hommia ihan oikeasti.